Koiviston Auton uutena talousjohtajana aloittaa Henri Turunen 14.1.2025. Henrillä on pitkä kokemus talousjohtajan tehtävistä palvelualoilla muun muassa Forenomilla ja Coorilla. Henri on työskennellyt myös muissa talouden johtotehtävissä ja liiketoiminnan kehitystehtävissä ja hänellä on kokemusta yhteistyöstä pääomasijoittajaomistajan kanssa. Henrin vahvuuksia ovat liiketoimintalähtöinen talousjohtaminen ja suorituskulttuurin kehittäminen. 

“Odotan innolla, että pääsen jatkamaan Koiviston Auton talousfunktion kehittämistä nykyaikaiseksi liiketoimintaa ja omistajia palvelevaksi toiminnoksi ja oppimaan minulle uuden, yhteiskunnallisesti tärkeän joukkoliikennepalveluiden bisneslogiikan,” Henri kommentoi.  

Talousjohtaja Terhi Launis jatkaa Koiviston Autolla huhtikuuhun 2025 asti. 

Terhi on ollut avainasemassa omistajanvaihdoksen jälkeisessä taloustoimintojen kokonaisuudistamisessa ja on menestykkäästi rakentanut meille vahvan pohjan. Kiitän Terhiä erittäin hyvästä yhteistyöstä ja tuesta konsernin johtamisessa. Samalla toivotan Henrin lämpimästi tervetulleeksi johtoryhmämme jäseneksi ja jatkamaan taloustoimintojemme kehittämistä niin raportoinnin, ennustamisen kuin järjestelmien parissa,” konsernijohtaja Henrik Mikkola kommentoi. 

Koiviston Auton uutena henkilöstöjohtajana aloittaa Sanna-Mari Nyman 23.1.2025. Hänellä on monipuolinen kokemus henkilöstöasioista niin kuljetusalalta kuin teollisuudesta, terveydenhuollosta ja kaupasta. Sanna-Mari tuo mukanaan vankkaa osaamista muun muassa henkilöstöhallinnon ja muutosten johtamisesta, esihenkilötyön ja työntekijäkokemuksen kehittämisestä.      

Olen innoissani paluusta kuljetusalalle. Työskentelin aiemmin Pohjolan Liikenteellä, joten linja-autoliikenteen toimintaympäristö on minulle tuttu. Kuljetusalalla, erityisesti joukkoliikenteellä, on tärkeä rooli ihmisten arjen sujuvuudessa, ympäristöasioissa ja työpaikkojen tarjoajana. Tulevaisuuden työvoimapula tuo työnantajille haasteen, mutta myös mahdollisuuden erottua ja houkutella parhaat osaajat. On hienoa päästä kehittämään ratkaisuja tähän Suomen suurimmassa linja-autoyhtiössä. Koiviston Auto haluaa panostaa työntekijöiden hyvinvointiin, hyvään esihenkilötyöhön ja työkyvyn tukemiseen, jotka ovat minullekin henkilöstötyössä keskeisiä asioita. Johtamisessa minulle on tärkeää ihmislähtöisyys ja haluan olla mukana myös arjen käytännön työssä,” Sanna-Mari kertoo. 

“On suuri ilo saada Sanna-Marin ammattitaito ja kokemus käyttöömme. Hänen käytännönläheinen otteensa tulee olemaan avainasemassa kehittäessämme HR-toimintojamme liiketoiminnan ja henkilöstön tarpeiden mukaisesti. Samalla saamme johtoryhmäämme taas hivenen erilaista toimialakokemusta rikastuttamaan ajatustenvaihtoa,” konsernijohtaja Henrik Mikkola toteaa.  

Sanna-Marin johdolla jatkamme matkaamme kohti kuljetusalan parasta työpaikkaa, muun muassa jatkamalla HR-toimintojemme kehittämistä, panostamalla entisestään työturvallisuuteemme sekä vahvistamalla työntekijäkokemustamme ja työnantajabrändiämme.