Uutisarkisto

Pääsiäisen ajan liikenne

Pääsiäisen aikaan on poikkeuksia kaukoliikenteen aikatauluissa. Aikataulut voi tarkistaa OnniBusin ja Matkahuollon nettisivuilta.

Koiviston Auton uudeksi konsernijohtajaksi Jyrki Vainionpää ja hallituksen puheenjohtajaksi Ari Lehtoranta

Koiviston Auto -konserni vahvistaa yhtiön johtoa sekä hallitusta uusilla nimityksillä. Konsernin uudeksi konsernijohtajaksi on nimetty Jyrki Vainionpää ja hallituksen puheenjohtajaksi Ari Lehtoranta. Vainionpää aloittaa uudessa roolissaan 1.5. Lehtoranta on aloittanut tehtävässään 1.3.

Jyrki Vainionpää tulee Koiviston Autolle Adven Group:ilta, jossa hän toimi viimeksi toimitusjohtajana ja yhtiön liiketoiminnan kehitysjohtajana yhtiön fuusioiduttua Värmevärdenin kanssa. Vainionpäällä on vankka tausta energia- ja infrastruktuurialalta ja merkittävää kokemusta tulosparannushankkeista, operatiivisestä kehittämisestä ja kasvun johtamisesta. Vainionpään aiempia työnantajia ovat muun muassa Vapo, Nokia ja McKinsey.

Ari Lehtoranta on kokenut johtaja ja hallitusammattilainen. Hän on myös Orionin ja Parmacon hallitusten jäsen ja on aikaisemmin toiminut muun muassa Caverionin ja Nokian Renkaiden toimitusjohtajana.

”Koiviston Autolla on tehty paljon hyvää työtä, siitä kertovat sähkölinja-autokannan kasvu, voitetut tarjouskilpailut vahvat brändit kuten valtakunnallisesti Onnibus ja alueellisesti Kuopion Liikenne jne. Tästä on hyvä rakentaa tulevaisuutta, jonka keskiössä on liikenteen sähköistyminen. Odotan innolla, että pääsen tapaamaan työyhteisöä ja aloittamaan työt”, kertoo Koiviston Auton uusi konsernijohtaja Jyrki Vainionpää.

Vainionpää aloittaa työnsä Koiviston Auton konsernijohtajana 1.5.2022. Hän asuu Helsingissä ja tulee jakamaan aikansa Lahden, Helsingin sekä konsernin muiden toimipaikkojen välillä. Koiviston Auton -konsernin nykyinen konsernijohtaja Antti Unkuri, jatkaa yhtiössä toukokuusta eteenpäin perehdyttämisen ja tehtävien siirron osalta.

”Jyrkillä on monipuolinen kokemus muun muassa strategiatyöstä, yritysten kasvattamisesta ja operatiivisesta kehityksestä. Tämä on juuri sitä asiantuntemusta, joka täydentää yhtiössä olevaa joukkoliikenneosaamista. Koiviston Auton fokus on kasvussa ja jatkossa fokusta lisätään myös toiminnan yhtenäistämiseen ja edelleen kehittämiseen. Haluan tässä yhteydessä kiittää Anttia sitoutuneesta ja ansiokkaasta työstä Koiviston Auton eteen”, kommentoi Koiviston Auton hallituksen puheenjohtaja Ari Lehtoranta.

”Olen erittäin tyytyväinen saadessani toivottaa Jyrkin ja Arin lämpimästi tervetulleeksi Koiviston Auto -konserniin. Yhtiö on erinomaisessa asemassa edistää linja-autoalan sähköistymistä ja kasvattaa markkina-asemaansa. Vahvistuneen tiimin myötä olemme askeleen lähempänä tavoitteitamme”, sanoo CapMan Infran managing partner ja Koiviston Auton hallituksen jäsen Ville Poukka.

 

Koiviston Autosta
Koiviston Auto on Suomen suurin linja-autoliikennettä harjoittava yhtiö maanlaajuisine reitti- ja varikkoverkostoineen. Yhtiöllä on 2 300 työntekijää, noin 1 000 linja-autoa ja yhtiön liikevaihto oli 173 miljoonaa euroa vuonna 2020. Koiviston Auto on markkinaehtoisen kaukoliikenteen markkinajohtaja OnniBus.com-, OnniBusFlex- ja Porvoon Liikenne -brändeillään. Kaupunkiseutujen sopimusliikenteessä yhtiö on vahvasti läsnä Helsingin seudulla, Jyväskylässä, Lahdessa, Kuopiossa, Oulussa, Porvoossa, Raumalla, Rovaniemellä ja Varkaudessa. Koiviston Auto on perustettu vuonna 1928. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Lahdessa. Lisätietoja on saatavilla osoitteissa: 
www.koivistonauto.fi tai www.onnibus.com.

CapMan Infrasta
CapMan Infra on pohjoismainen infrastruktuurisijoittaja, jolla on kymmenhenkinen tiimi Helsingissä ja Tukholmassa sekä noin 400 miljoonaa euroa hallinnoitavia varoja.
CapMan Infra on osa CapMan-konsernia, joka on johtava pohjoismainen aktiivista arvonluontityötä tekevä pääomasijoitusalan asiantuntija ja joka hallinnoi yli 4.5 miljardin euron pääomia. CapMan toimii laajasti listaamattomalla markkinalla, jossa sen sijoitusalueet kattavat kohdeyhtiösijoittamisen, kiinteistösijoittamisen ja infrastruktuurisijoittamisen. Sijoitusalueita johtavat paikallisesti erikoistuneet tiimimme.  Tarjoamme varainhoitoratkaisuja sekä hankintapalvelua ja analyysi-, raportointi ja back office -palvelua. CapManin palveluksessa on noin 160 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa, Lontoossa ja Luxemburgissa. Osakkeemme on listattu Helsingin pörssissä vuodesta 2001 lähtien. Allekirjoitimme YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PRI) vuonna 2012.

Mielenosoitukset Helsingissä lauantaina 19.3. voivat vaikuttaa liikennöintiimme

Poliisi tiedottaa kolmesta eri mielenosoituksesta Helsingissä lauantaina 19.3. Mielenosoituksilla voi olla vaikutusta liikennöintiimme, mikäli normaalin ajoreitin käyttäminen ei ole mahdollista. Suosittelemme Helsingin keskustasta kyytiin nousevia asiakkaitamme nousemaan vuorojen kyytiin Kampista ajalla 11:00-17:00, mikäli vuoro joutuisi kiertoreitille Kampista lähdettäessä.

C3 Helsinki-Tampere-Helsinki reitillä Töölön tullin pysäkki jää väliin 11:00-18:00, mikäli vuoro joutuu kiertotielle. Pysäkki poistettu verkkokaupan myynnistä kyseisenä aikana.