Uutisarkisto

Uusia sähköbusseja Oulun kaduilla ja teillä

Oulun kaduilla ja teillä nähdään pian useita uusia sähköbusseja. Koiviston Auton Oulun yksikkö ottaa käyttöön seitsemän Volvon valmistamaa täyssähköistä bussia. Matkustajat pääsevät kyytiin jo kesäkuussa.

”Uusilla linja-autoilla ajaminen on yksinkertaisesti mainio kokemus ja olen aivan varma, että matkustajat ja kuljettajat ottavat ne ilolla vastaan”, arvioi Koivisto Auto Oulun (Koskilinjat) toimitusjohtaja Jussi Laitinen. ”Samalla linja-autoissa tullaan näkemään uusi nimi, kun Koskilinjat jää historiaan ja otamme käyttöön nimen Koiviston Auto. Tämä tulee tänä vuonna näkymään myös muissa Koiviston Auton paikallisliikenteen kaupungeissa.”

”Kierrätimme tutustumisajolla muun muassa Oulun Seudun Liikenteen ja median edustajia. Tunnelma oli innostunut. Hiljaiset sähköautot kiinnostivat selkeästi. Pyrimme saamaan uudet bussit kesäliikenteeseen eli alkaen jo 5. kesäkuuta”, kertoo Koiviston Auto Oulun liikennepäällikkö Heikki Kukkala.

Uudet sähköbussit tulevat kulkemaan linjoilla 4 ja 20. Ne tarjoavat matkustajille entistä parempaa esteettömyyttä ja matkustusmukavuutta.

Sähköbussien hankinta vaati myös varikon uudistuksia. Vaikka latausinfrastruktuuri on vielä osittain työn alla, uudet autot ovat pian valmiina palvelemaan matkustajia. Lisäksi kuljettajia koulutetaan parhaillaan uuden teknologian käyttöön, ja he ovat antaneet erittäin positiivista palautetta sähköbussien ajotuntumasta.

Koiviston Auto haluaa toimia edelläkävijänä kestävässä joukkoliikenteessä, ja täyssähköisten linja-autoihin investointi Oulussa ja muualla Suomessa on tärkeä askel kohti ympäristöystävällisempää tulevaisuutta.

13.5. Helsinki City Running Day -tapahtuma sulkee Helsinginkadun liikenteeltä klo 9:30 – 15:30

Lauantaina 13.5. Helsinki City Running Day -tapahtuma sulkee Helsinginkadun liikenteeltä klo 9:30 – 15:30.
Opperatalon, Linnanmäen ja Porvoonkadun pysäkit jäävät pois. Vaikutukset koskevat vuoroja F4 12:25 Helsinki-Oulu ja F4 11:00 Jyväskylä-Helsinki sekä linjaa F861.

Inkeri Puputti Koiviston Auto -konsernin henkilöstöjohtajaksi

Koiviston Auto -konsernin henkilöstöjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä aloitti tänään 28.4.2023 Inkeri Puputti.

Inkerillä on erittäin vahva kokemus henkilöstöjohtajan tehtävistä ja hän on aiemmin toiminut muun muassa Lassila & Tikanoja -konsernin henkilöstöjohtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä ja Sodexon Suomen toimintojen henkilöstöjohtajana sekä Pohjoismaat kattavissa rekrytointiin ja henkilöstön kehittämiseen liittyvissä vastuutehtävissä. Koiviston Autoon Inkeri siirtyy Leijona Catering -yhtiön henkilöstöjohtajan tehtävästä.

”Olen todella iloinen, että Inkeri päätti liittyä tiimiimme. Tavoitteemme on tulla kuljetusalan parhaaksi työpaikaksi ja Inkerin rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa tulee olemaan erittäin suuri. Inkerillä on relevanttia kokemusta nimenomaan henkilöintensiivisiltä aloilta. Hänellä on hyviä näyttöjä meille relevanteista asioista, kuten henkilöstön kehittämisen ja koulutuksen organisoimisesta sekä työntekijäkokemuksen, työnantajabrändin ja työhyvinvoinnin kehittämisestä. Lisäksi Inkerillä on kokemusta ja halua lisätä ja kehittää sisäistä viestintää. Inkerin rautaisen kokemuksen lisäksi minuun teki vaikutuksen hänen käytännönläheinen ”kääritään hihat ja hoidetaan hommat” -asenne”, toteaa Koiviston Auton konserninjohtaja Jyrki Vainionpää.

”Koiviston auto elää nyt erittäin mielenkiintoista vaihetta, jossa teknologia kehittyy voimakkaasti ja mahdollistaa entistä ympäristöystävällisemmän liikkumisen. On todella kiinnostavaa päästä mukaan viemään kehitystä eteenpäin. Työssäni minua innostavat ennen muuta ihmiset, mutta myös tavoitteet ja toiminnan kehittäminen. Minulle on erittäin tärkeää, että saan työskennellä yrityksessä, joka haluaa olla aidosti hyvä työnantaja. Odotan innolla tulevia haasteita ja henkilöstöön tutustumista!”, kertoo Inkeri.