Uutisarkisto

Koiviston Auton ensimmäinen vastuullisuusraportti on julkaistu

Vastuullisuus tarkoittaa meille Koiviston Autolla tekoja niin ympäristön kuin henkilöstömme tyytyväisyyden, monimuotoisen työyhteisön ja työturvallisuuteen liittyen. Linja-autoliikenne uusiutuvilla polttoaineilla on toimintamme keskiössä ja investoimme sähköistyvään kalustoon lähivuosina voimakkaasti. Työyhteisömme koostuu yli 2500 työntekijästä ja kaikkia työntekijöitämme kohdellaan tasa-arvoisesti iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai kansalaisuudesta riippumatta. Meillä jokaista kunnioitetaan ja jokainen voi olla oma itsensä niin asiakkaana kuin työkaverina.  

”Meille Koiviston Autolla vastuullisuus on ollut luonteva osa toimintaamme jo vuosikymmeniä, vaikka nykyisestä ESG-viitekehyksestä taikka kiertotaloudesta käsitteenä ei ollut silloin merkkiäkään. Meille vastuullisuus tarkoittaa konkreettisia tekoja jokapäiväisessä työssämme, onhan joukkoliikenteen valinta jo itsessään vastuullinen teko. Suomen suurimpana alan toimijana haluamme toimia suunnannäyttäjänä myös vastuullisuudessa”, konserninjohtaja Henrik Mikkola kertoo. 

Vastuullisuusraporttimme kuvaa vuoden 2023 tapahtumia vastuullisuuden näkökulmasta ja on yksi askelmerkeistämme kohti vuoden vaihteessa alkavaa CSRD-direktiivin mukaista raportointia.  

Koiviston Autolla vastuullisuus tarkoittaa konkreettisia tekoja jokapäiväisessä työssämme – onhan joukkoliikenteen valitseminen aina valinta ympäristön puolesta!

Tutustu vastuullisuuteen ja vastuullisuusraporttiimme https://www.koivistonauto.fi/vastuullisuus

EU:n tuomioistuimen päätös 29.7.2024 koskien Koiviston Auto Helsinki Oy:tä

Euroopan unionin tuomioistuin on tänään antanut tuomion vanhassa kiistassa koskien Helsingin kaupunkia ja sen vuosina 2002-2012 antamia laittomia valtiontukia entiselle bussiyhtiölleen Helsingin Bussiliikenteelle. Vuonna 2015 EU-komission valtiontukitutkinnan aikana Helsingin kaupunki myi omistamansa bussiyhtiön liiketoiminnan Koiviston Auto -konsernille ja yhtiö tunnetaan nykyään nimellä Koiviston Auto Helsinki.

Komission 2019 tekemässä päätöksessä valtiontuen takaisinperintä laajennettiin koskemaan myös Koiviston Auto Helsinkiä, koska komission näkemyksen mukaan liiketoiminnan uuden ja vanhan omistajan välillä oli taloudellinen jatkuvuus. Yhtiön osuus takaisinperittävästä määrästä oli 44 miljoonaa euroa. Euroopan unionin yleinen tuomioistuin ei muuttanut komission valtiontukiratkaisua yhtiön tekemää valitusta koskeneessa päätöksessään vuonna 2022. Koiviston Auto valitti tuomiosta Euroopan unionin tuomioistuimeen, koska sen näkemyksen mukaan perinnän ulottaminen uudelle omistajalle ei ollut perusteltua ja prosessissa oli tapahtunut oleellinen menettelytapavirhe, kun yhtiölle ei annettu mahdollisuutta tulla kuulluksi taloudellista jatkuvuutta arvioitaessa. Tänään antamassaan tuomiossa tuomioistuin yhtyi valittajan näkemykseen ja kumosi sekä unionin yleisen tuomioistuimen antaman tuomion, että komission valtiontuesta tekemän päätöksen. Täten Helsingin kaupungin tulee maksaa yhtiölle takaisin sen maksama valtiontuki 44 miljoonaa euroa.

Olemme erittäin tyytyväisiä tänään annettuun tuomioon. Koemme, että päätöksessä on kunnioitettu oikeusvaltioihin kuuluvia perusoikeuksia. Jatkamme matkaamme alan parhaaksi työpaikaksi ja kohti strategisia tavoitteitamme.

Lisätietoja:

Konsernijohtaja Henrik Mikkola
Puhelin: 010 4774 552
Sähköposti: henrik.mikkola@koivistonauto.fi

Koiviston Auto ostaa J. Vainion Liikenne Oy:n liiketoimintoja

Koiviston Auto Länsi Oy ja J. Vainion Liikenne Oy ovat sopineet liiketoimintakaupan, joka koskee pikavuoroliiketoimintaa välillä Turku-Helsinki sekä Lohjan seudun ja Kemiönsaari-Turun ELY-liikennettä. Liikenne siirtyy Koiviston Autolle alustavasti 19.8.2024 alkaen. Kaupassa Vainion Liikenteeltä siirtyy Koiviston Autolle alustavasti 74 työntekijää, 42 linja-autoa ja Kaarinan varikko. Siirtyvät työntekijät tulevat pitämään tämänhetkiset työtehtävänsä ja siirtyvät osaksi Koiviston Auto –konsernia. Kaupalla ei ole mitään välittömiä vaikutuksia yhtiön nykyisiin asiakkaisiin tai sen tarjoamiin palveluihin.  

Kaupan toteuduttua Vainion Liikenteen toimitusjohtaja Matti Vainio siirtyy Koiviston Auton palvelukseen Koiviston Auto Lännen toimitusjohtajaksi sekä uuteen konsernin pikavuoroliikenteen operatiivisen johtajan tehtävään.  Vainion Liikenne jatkaa liikennöintiä Salon seudulla, Lohja-Helsinki-runkoliikenteessä, tilausajoissa, rahtiliikenteessä ja lentokentän yhteysliikenteessä. 

“Vainion Liikenteen liiketoimintojen ostaminen tukee strategiamme toteuttamista ja vahvistaa asemaamme Lounais-Suomessa. Kaupan myötä myös sopimusliikenteemme Lohjan ja Nummelan seudulla kasvaa. Kaarinan varikonkaan merkitystä ei voi väheksyä, olemmehan jo jonkin aikaa pyrkineet löytämään uuden varikko- ja korjaamoratkaisun Turun seudulle”, sanoo Henrik Mikkola, Koiviston Auton konserninjohtaja.  

“Vainion Liikenteen pikavuoroliiketoiminta välillä Turku-Helsinki täydentää mainiosti OnniBusin nykyistä tarjontaa. Olen myös iloinen, että saamme Matin vahvan osaamisen ja kokemuksen käyttöön Koiviston Auto konsernin pikavuoroliiketoiminnan operatiiviselle puolelle. Yhdessä Matin ja muiden kollegoiden kanssa lähdemme kehittämään ja yhdenmukaistamaan tätä kokonaisuutta kohti yhtä yhteistä Koiviston Auton toimintamallia”, sanoo OnniBus toimitusjohtaja Joona Hurmerinta. 

”Kaupalla on suuri merkitys markkinaehtoisen liikenteen säilymiseen ja kehittymiseen. Siirtyvä liikenne sopii hyvin Koiviston Auton ja OnniBusin verkostoon ja mahdollistaa palvelutarjonnan kasvattamisen. Korjaamotoimintojen kehittäminen Turun seudulla on suuri kehitysaskel kaluston kunnossapidolle”, Matti Vainio kertoo.  

Matkustuspäiville 30.9.2024 asti Vainion Liikenteen matkat ovat myynnissä Vainion Liikenteen lippuina kaikista nykyisistä myyntikanavista. Matkustuspäiville 1.10.2024 eteenpäin matkat tulevat myyntiin OnniBusin lippuina ja OnniBusin bussilippukauppaan ja sovellukseen. Nämä liput matkustuspäiville 1.10.2024 alkaen eivät siis ole vielä myynnissä ja niiden julkaisusta OnniBusin ja Matkahuollon myyntikanaviin tiedotetaan myöhemmin erikseen. 

”Toivotamme Vainion Liikenteen kaikki nykyiset asiakkaat tervetulleiksi OnniBusin kyytiin. Kannattaa käydä tutustumassa esimerkiksi meidän uuteen OnniEtu-kanta-asiakasohjelmaan, joka tarjoaa ilmaisen matkan aina kymmenen tehdyn matkan jälkeen”, toteaa OnniBusin toimitusjohtaja Joona Hurmerinta.  

Toivotamme Vainion Liikenteeltä siirtyvän henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi Koiviston Autolle! 

Päivitys 19.8.2024:  Liikenteen siirtyminen Koiviston Autolle siirtyy aiemmin tiedotetusta ja liikenne siirtyy Koiviston Autolle 2.9.2024 alkaen.

Lisätiedot 

Koiviston Auto -konserni 

Konsernijohtaja Henrik Mikkola 

Puhelin: 010 4774 552 

Sposti: henrik.mikkola@koivistonauto.fi   

OnniBus.com Oy  

Toimitusjohtaja Joona Hurmerinta 

Puhelin: 010 4774 801 

Sposti: joona@onnibus.com   

Vainion Liikenne Oy

Toimitusjohtaja Matti Vainio 

Puhelin: 0400 222 772 

Sposti: matti.vainio@vainionliikenne.fi