Vastuullisuus

Vastuullisuus on ollut luonteva osa toimintaamme jo vuosikymmeniä, vaikka olemme aloittaneet järjestelmällisen vastuullistyön vasta viime vuosina. Koiviston Autolla vastuullisuus tarkoittaa konkreettisia tekoja jokapäiväisessä työssämme. Haluamme toimia suunnannäyttäjänä alallamme.

Linja-autoliikenne uusiutuvilla polttoaineilla ja sähköisellä kalustolla on toimintamme keskiössä. Investoimme merkittävästi sähköistyvään kalustoon ja esimerkiksi vuodelle 2024 olemme tilanneet yli 100 uutta sähköbussia. Tavoitteenamme on, että vuonna 2028 yli 50% kaikista kaupunkiliikenteen busseista on sähköbusseja.

Vastuullisuus tarkoittaa meille tekoja myös henkilöstömme tyytyväisyyden, monimuotoisen työyhteisön ja työturvallisuuteen liittyen. Työyhteisömme koostuu yli 2500 työntekijästä ja kaikkia työntekijöitämme kohdellaan tasa-arvoisesti iästä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai kansalaisuudesta riippumatta. Meillä jokaista kunnioitetaan ja jokainen voi olla oma itsensä niin asiakkaana kuin työkaverina.

Joukkoliikenteen valinta on aina valinta ympäristön puolesta.

Tutustu vuoden 2023 vastuullisuusraporttiimme suomeksi tai englanniksi